Muutama vuosi sitten Kauniaisten Ratsastajat ry järjesti äänestyksen tallin suosituimmasta hevosesta. Ripa sai tasan kaksi ääntä. En tiedä, kuka sen toisen äänen antoi, mutta aion nyt kertoa tarinan persoonallisesta ja kultaisesta Ripasta, joka on eräs elämäni tärkeimmistä hevosista. Mainittakoon vielä, että tuon äänestyksen voitti ansaitusti Jösse-poni.
Riske syntyi 6.6.1999 mainioon suikkulaiseen ravisukuun. Sen isä on A.V. Loiske, jonka kantakirjaustiedoissa mainitaan, että se on tottelematon ajaa. Onneksi Ripa on äidin poika! Emästä Mikkerillasta todetaan kantakirjauksessa, että se on toimiva ja vireä ajaa. Mikkerillalla oli Ripan lisäksi viisi muuta varsaa: Parkki-Pirkko, Mikko-Poika, Erorilla, Taikarilla ja Turoke. Emän säkäkorkeus oli ainoastaan 143 cm ja iskän 157 cm, joten Ripastakin tuli pienikokoinen, vain poninkorkuinen. Se ei kuitenkaan ole suomenpienhevonen, vaan suomenhevonen. Luonteensa puolesta Ripa on paremminkin suomensuurhevonen, niin rohkea ja itsevarma se on.
Nuoruusvuosinaan Ripa starttasi 18 ravilähtöä ja voitti yhteensä 1253 euroa. Koska ura ei vaikuttanut kovin lupaavalta, Ripa vaihtoi alaa ja ryhtyi terapiaratsuksi. Siinä hommassa Ripa oli varmaan maailman ihanin! Muistan, kun Ripa sittemmin saapui opetushevoseksi Peikin tallille, se oli innokas veijari, joka halusi aina avustaa ratsastajaa esimerkiksi suojien laitossa. Jotkut hevoset ovat pidättyväisiä, eivätkä juuri ota kontaktia ihmiseen, mutta Ripa on aina ollut hyvin interaktiivinen ja osallistuva. Myöhemmin siitä on kehkeytynyt ratsastuskoulun hulinassa hieman äreäkin, vaikka pohjimmiltaan Ripalla on todella kultainen sydän, eikä se tee koskaan mitään pahaa.
Ripalla on ilmeikkäät kauniit silmät, kuten useimmilla muillakin Suikun jälkeläisillä, ja sen luonne on täysin peloton. Olen ollut monissa tilanteissa, joissa tallin puoliveriset ovat säikähtäneet jotain ulkoista tekijää, esimerkiksi puuhun kiipeäviä pikkupoikia tai hiihtäjiä pellolla, mutta Ripa ei ole koskaan pelästynyt mitään, eikä ole lähtenyt muiden mukaan sinkoilemaan. Ripa katsoo tapahtumia kiinnostuneena, korkeintaan laittaa korvansa luimuun ja jatkaa sitten asiallisesti töitä. Missään tilanteessa en ole nähnyt Ripan heittävän ratsastajaansa tahallisesti maahan. Päinvastoin, kerran se kompastui laukassa, mutta kaappasi minut kaulallaan takaisin satulaan kuin varmistaen, etten vaan putoaisi kyydistä. Toki Ripa osaa myös pukittaa, mutta sen pukkaukset ovat pieniä mielenilmauksia ratsastajalle, joka ei tajua vaihtaa oikeaa laukkaa esteen päällä tai joka jää puristelemaan sitä jaloillaan. Puristelua Ripa ei siedä lainkaan.
Kun Ripa oli aivan uusi Peikin tallilla, se pääsi tietysti myös estetunnille. Sattumoisin olin mukana todistamassa Ripan ensimmäistä estetuntia eräänä perjantaina. Mirva ratsasti Ripalla ja Kirsi sanoi, että kokeillaanpa nyt, miten se hyppää. Mahtoikohan olla Ripan elämän ensimmäinen estehyppy, mutta se teki aivan valtavan loikan pienelle pystylle, jättäen ainakin puoli metriä ilmavaraa. Kirsi totesi tyytyväisenä, että osaa se ainakin ponnistaa!
Siitähän aukeni Ripan varsinainen ura: sen todellinen vahvuus on kyky ja halu hypätä esteitä. Vaikka se on ponikokoa, ylittyvät metriset esteet helposti. Ja vaikka Ripa alunperin jalostettiin ravuriksi, jonka vahvin askellaji ei ole laukka, se hyppää miltei mitä tahansa, ottaen joskus esteradalla muutamia väliaskeleita ravissa, mutta ponnistaen aina hienosti esteiden yli. Koska sen luonne on täysin peloton ja itsevarma, se ei jää tuijottelemaan erikoisesteitä, yleisöä, koiria eikä yhtään mitään, ainoastaan hyppää innokkaasti ja kuumenee radoilla niin, että saa usein paremman ajan kuin isommat ja "jalommat" kilpakumppaninsa.
Laukka on kieltämättä Ripan haastavin askellaji. Laukan nostaminen ja sen ylläpito ovat toisinaan hankalia ja joskus Ripaa ärsyttää epätoivoiset laukannostoyritykset niin paljon, että se heittäytyy jullikaksi: pysähtyy keskelle kenttää, potkaisee protestiksi ja pyörähtää ympäri 180 astetta, jopa 360 astetta. Muistan aina Maiju-open neuvon: "Laukkaa kuin laukkaisit varastetulla Ripalla!". Parhaiten Ripan saa innostumaan tekemällä siihen eri vaihteita siirtymisillä ja temponvaihteluilla. Kun sillä lyhentää ravia tai laukkaa ja sitten päästää sen menemään isommalla askeleella eteenpäin, seuraavan lyhennyksen aikana se alkaakin poikittaa pörheänä ja vaatia päästä menemään. Samoin laukkatehtävien aloitus tietyssä pisteessä, esimerkiksi vastalaukan nosto tai laukkapohkeenväistö samassa kohdassa, saavat Ripan pelihousut roihahtamaan liekkeihin. Niissä tilanteissa Ripa käyttäytyy kuin Kimi Räikkönen vaatien: "Leave me alone, I know what I’m doing!". Silloin on ratsastajalla aivan loisto-oltavat, voi vaan istua Ripan satulassa täysin rentona ja tekemättä mitään, hieman höllentää ohjista ja nauttia menosta.
Ehkä aivan parhaimmillaan Ripa on päästessään maastoon. Ratsastin kerran Ripalla kun se oli ollut edellisen tunnin opettajalla maastossa kärkihevosena ja se oli niin kuuma kekäle, että hetken mietin, pysyykö tämä näpeissäni ollenkaan. Paras mahdollinen kisaverkka Ripalle olisikin varmasti pieni maastoilu! Ripa on muutenkin suuri show-mies, joka nauttii erityisen paljon kilpailujen palkintojenjaosta. Sinne se haluaisi aina mukaan esiintymään, vaikkei olisi palkintosijoille päässytkään.
Ripalle oikeastaan kaikki käy. Autoon lastaaminen ei ole mikään ongelma, se tallustaa sinne yhtä rohkeasti ja itsevarmasti kuin kaikkiin muihinkin paikkoihin ja tilanteisiin. Joskus olen haaveillut, että Ripan kanssa olisi mahtavaa kokeilla ohjasajoa, jos sellainen olisi mahdollista. Kunpa tallilla pidettäisiin ohjasajotunteja! Ripa olisi varmasti aivan loistava maastakäsittelyssä, kun se on niin oppivainen ja viisas muutenkin. Luulen, että sille kävisi kaikenlaiset sirkustemput ja poliisikoulutehtävät myös. Tassuahan Ripa osaa jo antaa.
Ripan erityisherkku on banaani. Olin kerran tarjoilemassa sille banaania, kun Nina sattui paikalle ja ihasteli Ripan makumieltymyksiä sekä kertoi, että Sunshine Tourilla Mimmi tykkäsi syödä appelsiineja. Ripa on myös nöyrä poika: kun laitan sen ruokakuppiin vaikkapa omenan, se jää odottamaan lupaa mennä kupille. Se ei jyrää ihmisen yli. Syötyään omenan Ripa jää silmät ummessa nuolemaan kuppia. Sanomattakin on selvää, että ostan sille aina parhaita Honey Crunch -omenoita ja reilun kaupan banaaneja.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ripalla on ainakin nämä: Risto, Ripander, Ripatsu, Ripazuikkeli, Kuikkeli, Sir Ripa... mitä kaikkia näitä nyt oli. Lisäksi sillä on ehdottomasti tallin upein harja! Olen vakuuttunut, että se käyttää salaa muotovaahtoa ja fööniä, vaikka muuten onkin äijämäinen. Toisinaan Ripa liikkuu "ilman korvia", kun luimukorvat hukkuvat upean harjan sekaan. Kesäisin Ripan turkissa on leoparditäpliä, jotka kuulemma ovat onnellisuustäpliä, kun hevonen voi oikein hyvin.
Onhan se aikamoinen persoona: reilu ja rehti – niinkuin suomipojat yleensäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti